Olen tehnyt huomion. Kohtaan tämän huomioni joka päivä lähes missä tahansa ja olen itsekin osaltani syyllinen siihen, että huomioni on olemassa. Huomioni koskee lähes kaikkia kaikkialla, se ei katso kellonaikaa eikä liiemmin paikkaakaan. Huomioni on homo -sanan käyttö arkipuheessa.
"Hei homo, tuus tänne!", huusi 13 -vuotias tyttö keskellä leirikeskuksen pihaa, kun kutsui kaveriaan luokseen. " Senkin homo", sanon itse rakkaimmalle ystävälleni hänen voittaessa minut lautapelissä. Homottelu on päivittäistä ja siinä missä homoksi kutsuminen ennen oli vakava asia, nykyään kutsumme myös rakkaimpiamme piloillamme näin ajattelematta sen enempää kyseisen sanan merkitystä.
"Homoseksuaalisuus tarkoittaa seksuaalista suuntautumista, jossa yksilön seksuaalinen kiinnostus ja romanttiset tunteet kohdistuvat pelkästään tai ensisijaisesti hänen omaan sukupuoleensa."
Homoksi ei kutsuta leikillään parasta ystävää, inhottavaa ihmistä, omasta mielestä outoja tyyppejä eikä ketään muutakaan. Mielestäni homo -sanan voisi jopa kokonaan unohtaa. Miksi täytyy eritellä? Ihmisiähän me kaikki olemme riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestamme.
Miltä mahtaa tuntua ajatuksiensa kanssa painivasta nuoresta, joka saa ympäristöstään viestin, että homous on yleinen vitsi? Tai kun tätä nuorta kutsutaan leikillään homoksi? Erikseen on vielä tietyt "homomaneerit" joita muun muassa leireillä esitetään sketsien muodoissa, joissa homoja ja lesboja pistetään kuus-nolla. Miltä se tuntuu leiriläisestä tai työntekijästä, jolle aihe on läheinen itsensä tai jonkun läheisen kautta? Siihen huudahdus "Oli läppä hei!" ei taida oikein enää riittää.
Kuten jo alussa totesin, olen itsekin syyllinen tämän ilmiön yleisyyteen. Mutta asiaan heränneenä pyrin tiedostamaan sanojani ja arvostamaan sanoja joita päästän suustani. Homo -sana on kaunis ja merkityksellinen sana, ei vitsi. Yrittäkäämme muistaa se.
Mitä mieltä te olette?
Pohtimaan jää,
T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti